Kärsimys on muuta kuin numero
Perustelemme usein asioita numeroilla. Paljonko mielenterveysongelmista johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet maksavat yhteiskunnalle vuodessa? Paljonko rahaa menee mielialalääkkeiden Kela-korvauksiin? Miten paljon kuntoutuspsykoterapia maksaa? Kuinka kalliiksi syrjäytyminen tulee?
Luvut ovat toki tärkeä tuki päätöksenteolle. On tehtävä ratkaisuja, jotka ovat taloudellisesti kestäviä. Näiden ratkaisujen tueksi tarvitsemme tietoa kustannuksista. Kustannukset osoittavat esimerkiksi, miten kalliiksi mielenterveysongelmien hoitamatta jättäminen tulee yhteiskunnalle.
Kustannuspuheessa tulisi ottaa huomioon, että ihminen ei ole pelkkä meno- tai tuloerä. Kun taloudellinen puhetapa alkaa hallita yleistä keskustelua mielenterveydestä, unohtuu yksilö ja inhimillinen kärsimys. On muistettava, että syy hoitaa mielenterveysongelmia ei ole kustannustehokkuus, vaan yksilön elämänlaadun parantaminen. Kärsimykseen tulee tarjota apua kärsimyksen vähentämisen vuoksi eikä siksi, koska se vähentää kustannuksia. Kustannusnäkökulma on aiheellinen, mutta toissijainen.
Taloudellinen näkökulma on vahvasti läsnä myös nuorille suunnatussa viestinnässä. Maisterintutkielmassani tarkastelen terveystiedon oppikirjojen mielenterveysviestintää, jossa kustannuksille annetaan niin paljon tilaa, että mielenterveysongelmat ja mielenterveysongelmista kärsivät näyttäytyvät ajoittain pelkkänä rasitteena yhteiskunnalle. Tällainen puhetyyli ei mielestäni sovi lainkaan mielenterveysviestintään, varsinkaan nuorille suunnattuun sellaiseen.
Taloudelliset seikat vaikuttavat tietysti myös suoraan hoitoon. Tällä hetkellä julkisella puolella avun saaminen mielenterveysongelmiin voi kestää kuukausia. Myös kuntoutuspsykoterapian yksi edellytys on, että se palauttaa työ- tai opiskelukyvyn. Työttömät siis eivät välttämättä pääse lainkaan kuntoutuspsykoterapiaan.
Jokainen ansaitsee saada apua pahoinvointiin. Yksilön näkeminen yhteiskunnallisena rasitteena on rajusti eriarvoistavaa puhetapaa, joka kertoo enemmän yhteiskunnan asenteista kuin yksilöstä. Jos avun saaminen on hankalaa, ei tule koskaan syyttää yksilöä, sillä silloin ongelma on rakenteellinen.
Oikeus hyvään elämään kuuluu kaikille.